... niin ei todellakaan osaa.
Hyppääminen. Maailman yksinkertaisimmalta tuntuva asia. Ja se ei nyt sitten onnaa ei sitten millään.
Ollaan muutamia kertoja tuossa tämän viikon aikana käyty Vuorilammella. Hiukan on ollu vielä vetistä jossain kohdissa mutta aikalailla alkaa metsä olla kuivana. Ilmat on ollu niin huiput että. Mitään muuta ku aurinkoa. Juuri ennen kuin metsä alkaa, polku kulkee erittäin mukavan mutalammikon läpi. Lammikkojen keskellä on kiviä joiden päältä hyppimällä pääsee jatkamaan matkaa.
Ilmeisesti multa puuttuu koordinaatiokyky. Pari päivää sitte metästä tulessa vasen jalka uppos aika mukavasti, kun en ollut suunnittellu viimistä hyppyä tarpeeks hyvin. Ah sitä tunnetta ku kenkä uppoaa mutaan ja sitä vettä tulvii sitte ihan kengän sisällekki asti. Ei siinä, tämä sentään vielä nauratti. Kotona vaan sitte kengät ämpäriin.
Nooh, oiski jääny tuohon. Tänään sitte kuivien kenkien kans mettästä tullessa joku onnistuu uppoamaan mutaan uudestaan. Siinä vaiheessa joku myös kiroili sen verran kuuluvasti, että läheisen talon pihaltaki kurkattiin mitä mää siellä mölyän. Et näin. Tulipa sitte kengätki pestyä kahteen kertaan.
Mutaisen lammikon kuivumista odotellessa.
16. päivä lauantaina käytiin Varkaudessa koiranäytelyssä turistelemassa. Kivaa oli. Ronjakin käyttäytyi kuin enkeli. :)
Kyllä näyttelyissä käyminen on raskasta. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti